Anna mä nyt kerrankin selitän.

-Arja Tiainen-


Siihen ei yllä järkevä puhe eikä selitykset.
Siihen ei saada kontaktia, se ei vastaa.
Se ajelehtii mielialojen kourissa.
Hyvin syvällä se tietää
mutta se ei tiedä sanoja eikä säveltä.
Se väsyy pimeässä ja se hakkaa naulalla seinää.
Se on pimeytensä vanki ja itkee valoa
joka on sille tiedon konkreettinen nimitys.
Se saartaa asioita hurjan kaukaa.
Kaikki on rannatonta ja uloittumattomissa.
Se on niin syvällä että sitä pidetään toivottomana tapauksena.
Sille rähistään ja siitä tehdään Laiskuuden Esimerkki.
Yökaudet se lukee läksyjään ja silti pysyy laiskuuden esimerkkinä.
Se on niin niin huono että  sen äitikin pitää sitä huonona.
Se ei tajua, miksi kukaan ei kuule, vaikka se on läkähtyä huutamiseen.
Jos se pysyy kilttinä se jää pimeyteen.
Sen on pakko ruveta pahaksi.
Sen se tekee kaikkien hämmästykseksi.
Se aiheuttaa hankaluuksia ja häiriöitä.
Mutta piemyteen se ei palaa ei millään hinnalla.
Ja nimitykset: niihin se on tottunut pienestä pitäen.