Kaksi viikkoa koulua ennen kahdeksan viikon harjoittelua. Joka päivä 8.30-15.45. En uskalla katsoa, mitä tenttejä on luvassa, mitä itsenäisiä- ja ryhmätehtäviä, puhumattakaan viime kevään rästeistä. Kumarran sadasti mekkaan kun nämä kaksi viikkoa on ohi ja olen selvinnyt kaikesta (mitä, miten?). Siihen asti ylläpidän huteraa illuusiota siitä, että kaikki on hyvin ja hallinnassa. En katso kalenteriani.

Ostin kivan hameen. Farkkua, lyhyehkö, tiukka. Yritän nyt vimmaisasti korostaa feminiiniä puoltani, kun nämä hiukset nyt on mitä on. Kynnetkin on punaiset, ja kaulassa helmet.